Ei anneta korkeuden huimata !

AMD-Summit-Ridge

Kirjoittaessani tätä on LRMM-kisat Kanadassa kisattu ja vuoden 2017 ensimmäinen maajoukkueleiri tammikuun alussa Teneriffalla vedetty. Ilokseni voin todeta, että Kanadasta saatiin hyviä tuloksia ja leirilläkin oli mukana aidosti aikuinen aikuisten maajoukkue. Kanadan kisassa mukana oli myös erittäin kokenut joukkue suhteessa viime vuosina totuttuun. Haluan painottaa, että parhaat tulokset tehdään lähes poikkeuksetta aikuisiällä ja on erittäin arvokas asia, että olemme onnistuneet luomaan ympäristön jossa uimarit haluavat jatkaa uraansa pitkälle aikuisuuteen. Siitä kiitos uimareille ja valmentajille ympäri Suomen.

Suomalainen huippu-uinti on kavunnut viime vuosina hyvin lähelle huippua. Meillä on jo kymmenkunta uimaria jotka pystyvät uimaan säännöllisesti arvokisoissa finaaleihin ja jopa taistelemaan siellä mitaleista. Olemme siis niin lähellä vuoren huippua, että voisi alkaa jo huimaamaan. Olemme kuitenkin päässeet tänne asti määrätietoisella työllä ja jatkamalla tätä oppimista ja työntekoa voimme luottaa siihen, että uimarit kehittyvät jatkossakin. Meidän ei siis tarvitse tehdä suuria rakenteellisia muutoksia vaan tukea nykyistä kehitystä edelleen. Kehitysaskeleiden ei tarvitse olla enää suuria olemmehan jo kutkuttavan lähellä huippua kärkiuimareidemme kohdalla mutta haastavimpia ovatkin juuri ne viimeiset pienet askeleet.

Syksyn ja talven aikana on suunniteltu tulevaa yhdessä eri tahojen kanssa. Nostan tässä esille muutamia keskeisiä asioita joihin tulemme panostamaan kun jatkamme matkaamme tällä olympiadilla.

  1. Huippuryhmän valmentajien sparraustiimi
  • Tulemme käynnistämään yhdessä Olympiakomitean kanssa tammikuussa 2017 huippuryhmän valmentajista kootun tiimin joka tulee kokoontumaan säännöllisesti Skypen välityksellä. Ryhmän koko on neljä henkeä. He sparraavat toisiaan ja käyvät läpi uimareiden tilannetta yhdessä. Jokaisella on ryhmässä oma roolinsa ja ryhmän vetäjänä toimii Marko Malvela. Tämän lisäksi he tulevat toimimaan valmentajina ja luennoitsijoina maajoukkueen tapahtumissa minun kanssani. Sparraustiimin tuottamaa tietoa tullaan jakamaan maajoukkueen tapahtumissa ja myös esim. SM-kisojen valmentajaklinikoissa jne.
  • 2.Biomekaniikka ja teknologia
  • Maajoukkueen käytössä olevaa videoanalyysijärjestelmää on kehitetty jatkuvasti ja tulemme jatkamaan laitteiston kehittämistä. Laitteistoon pystytään nyt esim. integroimaan uutta älylättäri teknologiaa. Nuorten olympiavalmentaja Antti Kauhasen toimenkuvaa on kehitetty niin, että hän pystyy jatkossa keskittymään kokonaan biomekaniikan ja teknologian kehittämiseen. Antti tulee säännöllisesti jakamaan saatua tietoa ja hän pystyy nyt tuottamaan uutta tietoa entistä paremmin.
  • 3. Huippuosaamista valmentajien käyttöön
  • Tarvitsemme uusia ajatuksia nykyisen osaamisemme kehittämiseksi. Tulemme jatkossa säännöllisesti tuottamaan Suomeen kerran vuodessa huippuosaajia maailmalta. He tulevat työskentelemään maajoukkueen kanssa ja myös pitämään avoimen valmentaja seminaarin. Pyrin löytämään osaajia eri profiileilla jotta uutta tietoa saataisiin mahdollisimman monipuolisesti valmentajien käyttöön.
  • Tulemme myös järjestämään säännöllisesti syksyllä ja keväällä lajifoorumeita joissa tarkoituksena on pohjustuksen jälkeen aikaansaada kehittävää keskustelua valmentajien kesken käytännön valmennukseen liittyvissä asioissa.
  • 4. Erikoistuminen ja yksilöllinen valmennus
  • Suomen suurimpien uimaseurojen ja kaupunkien edustusryhmissä harjoittelee suurin osa maamme huipulle pyrkivistä uimareista. Suurissa ryhmissä kuitenkin usein haasteena on valmentajan ajan riittävyys. Myös erikoistuminen on usein haastavaa kun ratatilaa on rajallinen määrä. Myös seura haluaa valmentajalta paljon asioita. Tässä kohtaa oleellinen kysymys on valmentajan työn arvostus. Valmentajan työnkuva ja tuki jota hän saa arjessa ovat ratkaisevassa roolissa kun mietitään valmentajien mahdollisuuksia panostaa aikuisuimareihin ja aitoon erikoistumiseen päälajeihin. Onko päävalmentajalla esim. mahdollisuus käyttää apuvalmentajia tai mahdollisuus vaikkapa järjestää muutaman kerran viikossa erikseen harjoitukset vain aikuisille tai vain matkureille tai sprinttereille jne. Näitä ja monia muita tähän teemaan kuuluvia asioita tullaan käymään läpi yhdessä HUIMA-seura prosessissa. Pyritään yhdessä löytämään vastauksia näihin kysymyksiin jotta näkisimme Tokiossa 2020 uimareita Suomesta myös suurimpien seurojen seuraryhmissä valmentautuneena.
  • 5. Tokio 2020 projekti
  • Tulemme käynnistämään 2018 alkuvuodesta projektin kohti Tokion kisoja. Projekti tulee olemaan melko kevyt koska maajoukkueen perustoiminta tulee jatkumaan vahvana vuositasolla. Projektiin valitaan huippuryhmän lisäksi uimareita maajoukkueesta ja nuorten maajoukkueesta. Projektissa tullaan tekemään leiritys kerran vuodessa Japanin suunnalla sekä viestinnän keinoilla edistämään projektin uimareiden mahdollisuuksia panostaa huippu-uintiin.
  • 6. Maajoukkueen tukitiimi
  • Maajoukkueuimareiden tukena tulee jatkamaan tuttu tukitiimi jossa mukana ovat fysioterapia tiimi, urheilupsykologi, lääkäri, tiedottaja, biomekaanikko ja jo edellä mainittu valmentajatiimi. Jatkuvuus luo tuloksia kun toimintatapoja voidaan vakioida ja kehittää entisestään.
  • 7. Lajianalyysi
  • Olemme käynnistäneet KIHU:n johtamana lajianalyysiprojektin jonka tarkoituksena on tuottaa kattava lajianalyysi uinnista Suomen uintivalmentajien käyttöön. Projektin vetäjänä toimii Ari Nummela Kihusta. Projektin ensiaskeleet on jo otettu.
  • 8. Lapsissa on tulevaisuus
  • Haluamme myös varmistaa, että Suomesta tulee jatkossakin loistavia uimareita maailman huipulle. Pohja aikuisiän tuloksille ja elinikäiselle uinti-intohimolle tehdään jo lapsena ja paras tapa hyvän monipuolisen harjoittelun varmistamiseksi on osaava koulutettu valmentaja/ohjaaja. Pyrimme tukemaan kokeneiden ja koulutettujen valmentajien hakeutumista lapsuusvaiheen valmennukseen. Suurena asiana tässä on valmennuksen arvostus. Lapsuusvaiheen valmennuksen tulisi olla yhtä arvostettavaa kuin huippu-vaiheen valmennus. Olemme jo saaneet hyviä esimerkkejä johtavilta suomalaisilta uimaseuroilta jotka ovat palkanneet lapsuusvaiheen valmentajiksi kokeneita ammattilaisia. Tätä kehitystä haluamme jatkaa tulevaisuudessakin.

Tässä oli muutamia oleellisia asioita joihin tulemme keskittymään lähivuosina. Uskon, että näillä ja monilla muilla keinoilla pystymme yhdessä jatkamaan hienoa kehitystä suomalaisessa uinnissa.

Valmentajan osaaminen kaikissa muodoissaan on oleellisen tärkeää. Yhtä tärkeää on se, että hän saa käyttää energiansa oleelliseen eli käytännön valmennukseen ja sitä arvostetaan. Laitetaan siis katseet teräviksi ja määrätietoisesti lähdetään yhdessä ottamaan niitä pieniä askelia eikä anneta korkeuden huimata vaan nautitaan hyvistä näkymistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.